Warkis kausijulkaisu 2023-2024

mintaa. Kunnioitetaan peliä. Jääkiekko opettaa kunnioitusta ja rehtiä käytöstä niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolella. Yhteisöllisyys on voimavara ja jääkiekkoperheessä on paikka jokaiselle. Hauskuus on urheilun lähtökohta kaukalossa ja sen ulkopuolella. Erinomaisuuden tavoittelu. Tämän päivän teot on perusta huomisen menestykselle. Suomalainen jääkiekko tehdään yhdessä toimien seuroissa ja seurojen välisellä yhteistyöllä. Meneillään oleva kausi on 40-vuois juhlakausi Warkikselle. Nyt toimivat yhdistykset Warkis Varkaus ry ja Warkis Edustus ry ovat yhdistyksinä nuorempia, mutta vuodesta 1983 lähtien jääkiekkotoimintaa Varkaudessa on pyöritetty eri yhdistysten toimesta, joiden nimessä on aina ollut Warkis. Yhdessä Edustuksen kanssa juhlittiin 40-vuotista taivalta lauantaina 9.12.2023 pelattavan Warkis – Heinolan Peliitat ottelun yhteydessä. Meillä oli oikein mukavat juhlallisuudet ja kansaa jäähallilla todella mukavasti. Olemme kiitollisia yhteistyökumppaneillemme siitä, että olette mukana tukemassa toimintaamme. Pienelle seuralle ja ennen kaikkea pienille urheilijan aluille tukenne on ensiarvoisen tärkeää, jotta jääkiekon harrastamisen mahdollisuus on ollut ja pysyy kustannuksiltaan edullisella tasolla myös tulevaisuudessa. Meillä on täällä Varkaudessa Kämärin jääurheilukeskus, jossa on hienot puitteet toimia yhdessä muiden jääurheiluseurojen kanssa. Lopuksi haluan kiittää kaikkia seuramme toiminnassa mukana olevia. Teette ensiarvoisen tärkeää ja merkityksellistä vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten parissa. Suomalainen seuratoiminta perustuu vahvaan vapaaehtoistyöhön, näin on myös meillä Warkiksessa. Tervetuloa seuraamaan Kämärille junioreiden ja edustuksen kotiotteluita! Warkis Varkaus ry puheenjohtaja Marko Luostarinen WARKIS KAUSIJULKAISU 2023-2024 3

RkJQdWJsaXNoZXIy NDE2Mw==